Kukista

Kukista me keskustelimme
nimiä muistelimme
Sinä melkein satavuotias
minä menomatkalla
kohti elämän korkeaa päivää.

Sivuttiin me suruja,
nimeltä mainittiin
Heti kohta taas kukista
ja lapsista ja ystävistä

Ja taas kukista.

Kortin olit saanut ja runon
Ääni värähtää
Ja taas me kukista

On ne vaan niin kauniita
Ja rakkaita
Ja voi kuinka ne kasvaa!

Ei ne kaikki aina menesty
Mutta on se kumma
sama kukka,
toisena kesänä,
parempina päivinä,
voi mahoton että se kukkii!